sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kortteilua

Pitkästä aikaa siskoon kans kortteiltiin saman pöyrän ääres ja tällääsiä valamistu. Näistä puuttuu tekstit esim. onnea, koska vielä ei ole tietoa kuka saa ja mikä teksti olisi sopivin.


Nuahin tageihin lisäilen tekstiä ja koristeita jahka käyttötarkootus seleviää.

Puutarhassa puuhailua

Kukkapenkki poistui ja tilalle tuli ruusupenkki.Istutiin neljä Rosa Hansalandia riviin, laitoin maisemointikankaan ja sen päälle kuorikatetta. Nytte vaa ootellahan, että kasvaasivat  nopiaa ettei näyttääsi tuallaaselta. =D

Orvokit löysivät paikkansa vanahaan astiaan, jolla ei oo ollu käyttyä tähän mennes.

Tässä meirä innokas puutarhatyäläänen. =D

torstai 14. toukokuuta 2015

Himalajankataja ja Rosa Hansalandia ruusupensaita ostiin taimitarhalta sekä orvokkejakin tarttui kätehen. =D Nyt kun vaan sais aikaaseksi istutella niitä. Ekaksi pitääs vanaha kukkapenkki poistaa/siirtää.
Äitienpäiväruusuja tuli kans ostettua josko johonkin ruukkuhun laittaas pihalle.Valakoonen raikkahan näköönen kukka pisti silimähän, joten pääryyn kassalle hortensiani kans.=D




Granforsin koski

Koskialuetta tien molemmin puolin. Mitäs koskella tein -no geokätköilin tiätenki =D Systerin kans viätettihin mukavan rento päivä shoppaillen ja geokätköillen. Toki käytihin tuttuja moikkaamassa ja syämässäkin. Aamusta iltahan oltihin menos.


Luantopolkua pitkin talsittihin toisaalle kätköä ettimähän sateen vähän tauottua.Piäniä haasteitakin matkas oli mm. liukas poloku ja jokien ylitykset. Eikä tiätenkään ollu sään mukaasia kenkiä matkas vaan lenkkareilla erettihin ja sukat märkänä palattihin =D tai tais olla vaan mun sukat märkänä. =D
Laavu luontopolun varrelta.


Kortteilua



Tämä jos jokin on kiärrätystä =D Vanahat kahaluukengät nappasiin taltehen ja istutiin kivikkokukkia niihin. Sivuilla oleviin reikiin myös. Tummempi on Tarharistikki 'Kitte' ja valkoinen on Patjarikko Saxifraga arendsii.

Narulla kuivumassa olevat pyykit saavat kivaa seuraa näistä.

Taustaan soluttautuva siivekäs =D

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Kevät




Grillailtu on jo joitakin kertoja. Ensimmäinen grillaus oli jo kylläkin kun lumet oli maas ja pakkaastakin jonku verran. =D  Vappuna grillailtiin, saunottihin ja viätettihin mukavaa, rentouttavaa aikaa hyvässä seurassa. Yleensä on ollut tapana mennä vappuretkelle mettähän, mutta nyt tehtiin poikkeus ja oltihin kotopihassa.

Kalanchoe pumila, ruusuja, kortteilua


Mehikasvien sukuun kuuluva matala kasvi. Veimme lahjaksi, joten en tiedä kuinka on menestynyt. Sietää kuivuutta et luulis olevan hyvin menestyvä. =D


Viimeisimpiä ostamiani leimasia
 


Creme Bruleeta, voileipäkakkua ja marjaneliöt, joiden ohje löytyy alempaa.